tiistai 28. kesäkuuta 2016

Rouhialan päiväleiri 6.6.- 23.6.2016

Kesäkuun alussa alkoivat koululaisten päiväleirit. Rouhialassa pidettiin yksi kolmesta Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan päiväleireistä. 

Lomailu sujui kolmen viikon ajan monenlaisten puuhien parissa. Leiriläisiä oli kaiken kaikkiaan kolmatta kymmenta mukaan lukien isoset ja ohjaajat. Vipinää siis riitti! 

Suosikkipuuhaa oli selvästi askartelut ja leirillä askarreltiinkin monenlaista. Välillä ehdittiin myös pelailla ja leikkiä, sekä tehdä monenlaista myös ulkona.









Isosten järjestämät leiriolympialaiset olivat jokaisen viikon päätösohjelmanumero monenlaisine kilpailuineen ja lopuksi tietysti palkinnot!







Seuraavalla viikolla askarreltiin leijat.



 Tuuliset kelit suosivat leijan lennättäjiä..



Toisella viikolla retkeiltiin eläkkeellä olevan lastenohjaajan Sirpa Salivaaran luo kesäisen päivän viettoon. Ensin piti valmistaa tuliaisiksi Sirpalle leija ja kortti, tietenkin yhteistyönä.






Perille saavuttua lauloimme kesäisen laulun Sirpalle ja hänen ystävilleen.


 Sitten ihmeteltiin vanhoja esineitä. Mukana myös eläkkeellä oleva lastenohjaaja Ilse Tefke.




Päästiin myös leikkimää yhdessä ennen eväitä. 





 Näissä käsissä on eräskin lettu paistunut! Rouhialan Marttojen letunpaistajat Kaija ja Kaija.




Seuraavana päivänä askarreltiin nukketeatterit ja hienoja tuli!





 Poikia taisi kiinnostaa ramppien teko pikkuautoille enemmin kuin teatterit.. 


... ja hienoja tuli!
 
 Sitten leivottiin pullaa!



 Ja nautittiin nukketeatteriesityksistä.


Sää suosi paremmin leirin lopulla ja saatiin ulkoilla urakalla.






Viimeisella viikolla tehtiin myös retki. Tällä kerta Kalevankankaan laavulle.






 Matkalla maisevat olivat mitä parhaimmat!











Viimeisenä leiripäivänä eli torstaina ennen juhannusta, kisailtiin jälleen olympiahengessä.
Lajit olivat mielenkiintoisia..










Lopulta leirin päättyessä oli aika herkutella. Tässä kuppikakkujen koristelua, jokainen haluamallaan tavalla.





Viimeisenä vielä ennen kotiinlähtöä saimme nauttia lasten omista esityksistä.

 Draamaa..

...liikuntaa..

...ja komediaa.

 

Kiitos leiristä!