tiistai 25. elokuuta 2015

Terveiset Lähemäeltä!

Hei! Olemme Lähemäen päiväkerho. 
Meitä on kaksi ohjaajaa Outi ja Marita, sekä viisitoista reipasta kerholaista. 
Aloitimme maanantaina syksyn ensimmäisen kerhopäivän leikkimällä ja tutustumalla toisiimme ja kerhoon. 

Ensimmäisellä kerhoviikolla kerhon kulku on hiukan erilaista ennen kuin kerhon laulut ja rukoukset ym.asiat tulevat matkan varrella tutuiksi. 

Ensimmäisellä viikolla opettelimme muun muassa tuntemaan toisiamme, kuuntelemaan aikuista sekä liikkumaan ja leikkimään yhdessä.
 Opettelimme myös ruokarukouksen ja kerhon loppulaulun.
 





Koska sää oli mitä mainioin pääsimme 
ensimmäisinä päivinä ulos leikkimään.





Ulkona tutustuimme hiekkaleikkeihin ja muihin ulkoleluihin ja -puuhiin.




Aurinko paahtoi hiekkalaatikolle kuitenkin niin polttavasti, että siirryimme varjoon leikkimään yhteisleikkiä 
"Missä minun lapseni ovat?"
Leikin"Kadonneet" lapset hiipimässä Outin luo.

Toisena päivänä pääsimme myös harjoittamaan käden taitoja, 
eli askartelemaan. 

Tässä valmistuu naulakkomerkki.


Aurinkoista syksyä!




Ps. Käythän klikkaamassa ruokaa blogin kaloille! 
Kalat uiskentelevat blogissa alimmaisena! :)

Nähdään! t: Outi, Marita ja lapset






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti