keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Päiväkerholaiset kiipeilypuuhissa


Liikkuvan päiväkerhon väki pääsi ennen kerhokauden päättymistä kokeilemaan kiipeilyä Mikkelin Ikioma Areenan kiipeilyseinällä. Opastamassa ja ohjaamassa oli kasvatuksen työalajohtaja Ville Kämäräinen.


Ensin kuunneltiin ohjeistusta tarkoin korvin.
 
 



Sitten päästiin kokeilemaan kiipeämistä ilman valjaita.





Ja valjaiden kanssa.









 Innokkaita ja rohkeita kiipeilijöitä riitti kahdelle kiipeilykierrokselle.



 


 
Laskeutuminen oli ihan oma numeronsa, sillä siinä piti luottaa valjaiden kannatteluun. Lapsilta sekin sujui kuin itsestään.


 Kiipeilyn jälkeen annettiin vauhtia varpaille ja pisteltiin pitkää suoraa kilpaa ja omaan tahtiin.


Eväätkin maistuivat liikkumisen ohessa.


 Liikkuva päiväkerho toivottaa rauhaisaa joulua!




"Taivas tummuu, maassa hämärtää.
Pimeyteen me emme jää.
Valo kirkkain onhan syttynyt.
Valo Jeesuksen loistaa nyt.
Tähti syttyy pimeään.
Nukkuu lapsi seimessään.
Pyhä lapsi Isän Jumalan valon antaa maailmaan.

Tänä yönä lapsi viaton toivon meille tuonut on.
Kaikki kansat Jeesus pelastaa.
Seimen luokse nyt saapukaa.
Tähti syttyy pimeään.
Nukkuu lapsi seimessään.
Pyhä lapsi Isän Jumalan valon antaa maailmaan. "
(Uusi lastenvirsi 13.) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti