torstai 8. joulukuuta 2016



Syksyn sateiden ropistessa kattoikkunoihin pääsimme hyvillä mielin rakentelemaan majoja. Aluksi käytettiin apuna patjoja ja kokeiltiin kuinka saadaan itsemme majaan yhden patjan avulla.



 


Jokainen sai soveltaa omansa, kunhan katto oli pään päällä, kuten hyvässä majassa kuuluukin olla.








Sitten ryhdyttiin yhteispuuhiin. Tehtävänä oli rakentaa patjoista ja tyynyistä yhteistyössä maja tai kaksi. Aluksi hiukan suunniteltiin, mutta koska suunnitelmia oli hurjan monta, päädyttiin yhdessä ylämajan ja alamajan tekoon, joihin kaikki saivat osallistua.




Ylämajaan sisäänmeno olikin hiukan haasteellisempaa, eikä sinne kerralla päässyt kuin yksi kerholainen, joten vuoroa täytyi hieman odottaa.




Alamajassa sai köllötellä kaverin kanssa viekukkain.




Ylämajassa mahtui jopa istumaankin, kun oikein osasi käännähtää.



Seuraavaksi kasasimme majatarpeet paikoilleen ja päätimme kokeilla kuinka muuten onnistuisi majan teko, ihan ilman apuvälineitä.
Eipä tarvinnut paljon miettiä, kun majoja alkoi syntyä ihan itsestään!




Aikuisten tekemissä majoissa olikin vierailijoita ruuhkaksi asti.






Lopuksi teimme kaikki yhteisen majan jonka alle jokainen kerholainen vuorollaan pääsi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti